Aamulla vaimo sano että "mikäs päivä se tänään on?" En tienny. Eilen tuli vuosia eikä tämä päivä ole sen kummempi ku eilinen. Vaimo hihkas leveästi hymyillen, että naistenpäivä. En tiiä olisko pitäny kaivaa punanen ruusu plakkarista vai alistua jalkahierontaan mutta sen olisin tehny jos olis ollu tievossa minkälainen päivä tämä on.

Töissä mulla meni toista tuntia yli. Mulla olis ollu tärskyt Ranskalaisen ryökäleen kans mutta se saatana tuli reilu puoli tuntia myöhässä. Tunnit tuli täyteen ja lähin lätkimään. Olin jo lähteny sieltä ja työpaikka näky takana horisontissa ilahuttavan pienenä ku sinne pihalle kurvas auto Ranskan kilvillä. Saatana. Käännyin takasin ja sielähän se tyyppi oli. Sanompa vain, että jos meiän Suomalaisten täsmällisyys ja jämptiys olis Ranskalaisten tasolla niin oltais vieläki savimajoissa ja kuoltu sukupuuttoon aikoja sitten. Saattasin minäki olla pakolaisena Someliassa. Vaatisin tietenki että saan harjottaa omaa kulttuuria rituaalimurhineen ja ympärileikkauksineen. Vereksen neitsyen linkoaisin rotkoon joka viikko. Asiaan.

Ranskalaisen kans meni vähän yli. Ku olin kävelly kotiin ja mättäny sapuskaa kupuun niin vilkasin ympärille josko vaimo on kotona. Oli. Polki siinä kuntopyörää keskellä pirtin lattiaa. Otin sitä uumalta kiini ja suunnittelin antaa pusun päähän. Sitä en ehtiny tehä ku kyynärpää viuhahti ja eukko tuhahti vihasesti. Ruoka oli sentään hyvää vaikka ittekki sen tekoon osallistuin tässä nousuviikolla. Tuumasin että jahka seuraava vapaapäivä koittaa maanantaina, pääsen viimein kelkkailemaan. Onhan siitä ollu puhetta jo muutama viikko. Kaveri oikein hakee kärröllä minun kelkan täältä muutamaa päivää ennen. Sinne on matkaa 30-40 kilometriä. En viittis alottaa päivää kävelemällä kelkkahaalarit päällä sinne. Vaimo on töissä samalla suunnalla. Aattelin josko se paiskais minut sinne. Ajelen sitte kelkalla kotiin jahka tullaan reissusta. Ei käyny tämä iltojeni ilolle. Sillä on niin lyhyt ruokatunti.

Mykkäkoulua pitelee ja mulle sopii hyvin. Mikä pakko se tässä maailmassa ajaa miehiä pirttihirmun syliin. Parempi olis olla yksin niin ei tarvis joka asiasta tehä tiliä, miinus alv. Mikään asia ei ole niin helppo etteikö sitä vois aina tehä vähän vaikiammaksi. Luulempa että ketjukolariinki tarvitaan viis miestä. Tai yks nainen. Jos miehen aivot on niinku viemäriputki korvasta korvaan niin naisilla se on niinko siimarulla jolle on keritty kelasta vanha siima ja jätetty rulla auki. Laitettu sitten kalalaukkuun ja annettu nuhjaantua talven yli. Ei siitä ota pirukaan tolokkua mutta suomalainen mies on niin nuuka että ei raski laittaa uutta rullaa. Yrittää aukasta vanhan. Tupisee aikansa. noituu sitten väliin ja antaa rullan olla. Toivoo vain että pysyis pois silmistä. Sai taas torpetoitua hyvän jutun ja pilattua ilon hyvästä jutusta.

Niin että meillä on oikein lysti naistenpäivä täälä metristen kinosten keskellä, ansassa. Miten lie muualla? Parempaa ei voi toivoa. Eikä sitä ole luvassa. Kolminkertanen Heil -huuto naisille!