Kesä tekee tuloaan ja aurinko näyttäyty toissapäivänä jo oikialla lailla. Kelekanki sai veettyä käyntiin iliman aasinpotkua. Lähin sitten pilikille ku on vapaapäivä. Hurautin sitten jäällä rikkumattomalle hangelle ja hetken verran tunsin semmosen vapauen ailahuksen ku pääsin jäljeltä pois. Sitten petti järvellä pintakerros ja jäin soseeseen kiini. Saatana. Toinen saatana. Kiskoin kelekan irti ja jäljelle. Siinähän se aamupäivä kuluki pitkälle. Olin sitten yltäpäältä hiessä. Kairasin jäähän reiän. Vikatikki. Vettä kymmenen senttiä ja määnneitä kortteita vejin jäälle. Kairin terä tylsy. Eespäin ja uuteen nousuun. Siirryin vähän ja taas kairasin reiän. Tylsällä kairilla se otti aikansa. Nyt oli vettä niin paljon ettei siima riittäny puolalla pohojaan asti. Vaihoin järveä. Kairasin taasen joitaki reikiä ku siinä oli jäljistä päätellen pilikitty. Kalaa siis piti tuleman. Tuli. Viis ahventa joista yks oli aika iso roikale. Tuli kylymäki. Kelekan kiskominen otti veronsa ja aasialainen jysähtelee lupaavasti päälle. Jottei tauilla olis niin orpo olo niin pukkas vielä auringonpistoksen. En oo vielä löytänny kilolaseja. Pistin männäsuvena net talaviteloille oottelemaan heinäkuuta.

Ahvenet on syöty. Tein meinaten eukolle ruuan. Pottumuusissa oli klimppejä ja kuulemma liikaa suolaa. Kastike epäonnistu ja ahavenissa oli mahoton ruotoja. Yks jäi oikein elävästi mieleen. Tuntuu karseeraavan tuola kurkussa. Auraki jyristeli ohi oikein kolomannen kerran tälle päivälle. Aurakuski on siis heränny talavihorroksesta. Johan se on aikaki. Toissaviikolla tais sataa viimeksi lumen maahan asti. Niin että kaikin puolin komia alakukevään päivä. Jo tätä on ootettukki.